Teksti: Irma Marttinen
Kuvat: Julius Töyrylä / Suomen Pakolaisapu
Kun Karjalasta evakkona tullut pappani harjasi hevostaan, niin tallin täyttivät laulun sävelet: ”Juokse sinä humma, kun tuo taivas on niin tumma ja taival on pitkänlainen…” Yli neljä vuosikymmentä myöhemmin samaa reissumiehen balladia kuuntelee Syyriasta yksin Suomeen tullut nuorukainen.
”Rakastan vanhoja suomalaisia biisejä. En aluksi ymmärtänyt kieltä, mutta laitoin iltaisin Rautavaaran musiikkia soimaan ja kuuntelin. Sitten, kun pääsin kouluun, vein nuotit lauluopelle ja hän hämmästyi, että Syyriasta tullut nuori mies halusi laulaa näitä lauluja”, Youssef Asad Alkhatib, 26, muistelee.
Tänä päivänä Youssef Asad Alkhatib on ammattiin valmistunut näyttelijä.
Rautavaaran jäljillä hän on ollut KOM-teatterin loppuvuodesta 2025 kantaesityksensä saaneessa näytelmässä Kuinka tulla Tapio Rautavaaraksi. Näytelmä kertoo kaukaa saapuvasta kulkurista, jolle kieli on vieras ja tavat oudot, mutta laulut antavat suunnan ja toivon paremmasta.
Matka näyttelijäksi Suomeen on ollut pitkä ja rankka.
”Kun ihminen selviytyy diktatuurista, se muuttuu vapaaksi linnuksi”, Youssef sanoo.
Youssef pakeni 15-vuotiaana Syyriasta terroristijärjestö ISIS’in uhkaa ja Bashar al-Assadin autoritaarista hallintoa. Pakomatka eteni Turkin kautta Kreikkaan, missä hän työskenteli tehtaassa, ja matkan jatkuessa nukkui maakuupussissa Kreikan ja Makedonian rajalla. Puolitoista vuotta lähdön jälkeen vuonna 2017 Youssef pääsi Suomeen YK:n pakolaisjärjestö UNHCR:n avulla.
Syyriaan jäivät isä ja kolme siskoa. Äiti oli menehtynyt aiemmin.
Elämänsä käännekohdista Youssef on tehnyt yhteistyössä ohjaaja-käsikirjoittaja Hassan Alssalehin kanssa esityksen Hajuvesi. Vuonna 2022 kantaesityksensä saanut monologi on kiertänyt neljä vuotta Suomea ja se nähdään vielä tänä syksynä Kansallisteatterissa.
”Tässä esityksessä haluan näyttää, että elämän virtaa pitää seurata avoimin mielin. Elämä tuo mukaan yllätyksiä, eikä pidä katsoa vain negatiivisia puolia”, Youssef sanoo.
Toinen koti
Ollessaan vielä lapsi Youssef haaveili arkkitehdin ammatista. Hän halusi tehdä kauniita taloja, luoda kauneutta ympärilleen.
”Kotitalomme ei ollut kovin kaunis. Halusin tehdä jotain kauniimpaa”, hän sanoo.
Suomeen päästyään ajatus oli muuttunut: hänestä tulisi näyttelijä. Siuntion vastaanottokeskuksessa Youssef etsi näyttelijän hommia kirjoittamalla sähköposteja käännösohjelmalla. Vastauksia ei juurikaan tullut.
Joskus planeetat ovat silti oikeassa asennossa, ja toiveet ja todellisuus loksahtavat paikoilleen. Suomen Kansallisteatterissa oli alkanut näytelmäprojekti, jossa valmistettiin Jussi Lehtosen ohjaama näytelmä Toinen koti. Youssef pääsi mukaan, ja sai ensimmäisen teatteriroolinsa.
”Siinä kävi hyvä tuuri. Olin juuri tullut Suomeen, ja olin oikeassa ajassa ja paikassa, ja hakemus meni oikeaan osoitteeseen”, Youssef toteaa.
Kansallisteatterin projektista Youssef jatkoi heti seuraavana vuonna Ylioppilasteatteriin. Vuonna 2021 hänet hyväksyttiin ensimmäisenä pakolaistaustaisena opiskelijana Teatterikorkeakouluun.
”Se oli unelmieni täyttymys”, Youssef huokaa. Sen jälkeen alan töitä on riittänyt.
Opiskelua ja teatteria
Youssef kertoo, että teatterikoulu opetti hänet näkemään, miten yhtä aikaa voi olla epävarma ja itsevarma itsestään. Se näytti, miten pieni maapallo onkaan.
”Sain paljon uusia ystäviä, tuttavia ja uudenlaisia kokemuksia. Opin kieltä ja opin laulamaan. Tutustuin erilaisiin puoliin Suomesta katsomalla ihmisiä silmiin ja kuuntelemalla heidän kokemuksiaan”, hän kertoo.
Kaikissa opinahjoissa on hyvät ja huonot puolensa.
Youssef pohtii, että häntä vaivasi eniten koulussa keskeneräisyys: ”En aina tiennyt mihin suuntaan mennään, ja minä haluan tietää, mitä teen ja selkeän suunnan tekemiseen. En halunnut edes opiskelijana tehdä jotain sinnepäin.”
Keskustelumme siirtyy ohjaajan työhön.
”Näyttelijän tehtävä on luottaa ohjaajaan, koska ohjaaja tietää näytelmästä enemmän. Ohjaaja antaa turvaa työryhmälle ja hänen energiansa tarttuu näyttelijöihin. Se vaatii erilaista ammattitaitoa; pitää ottaa tilaa ja antaa tilaa. Siksi ohjaajaa pitää kuunnella ja yhdistää hänen näkemyksensä omiin ajatuksiin. Sitten voi tulla jotain hyvää”, Youssef sanoo.
Haluaisitko itse joskus ohjata?
”Joo, kyllä mielelläni ohjaisin joskus, ehkä myöhemmin.”
”Nyt haluan rakentaa itseäni näyttelijänä ja kehittää omaa taiteilijuuttani. Minulla on kokemusta elämästä ja olen siitä ylpeä. Kun vielä kasvaa ja oppii lisää, miten kaikkea voi käsitellä, niin siitä voi tulla jotain mitä Suomi ja koko maailma ansaitsee”, Youssef pohtii.
Kirjat ja kirjoittaminen
Teatterin näyttämöllä tarinat heräävät näytelmän käsikirjoituksen kautta elämään. Näyttelijälle kirjojen lukeminen on myös ammatillisesti tärkeää.
”Kirjojen lukeminen rikastuttaa, se antaa uusia näkökulmia ja kehittää sanavarastoa. Luen suomen kielellä, mutta aina se ei ole helppoa. Sinuhe Egyptiläistä yritin lukea, taistelin sen kanssa, mutta jäin johonkin sivulle 130”, Youssef naurahtaa.
”Äänikirjat toimivat jollakin tavalla paremmin. Kuuntelin viimeksi Emmi-Liia Sjöholmin Virtahevot, jota lukivat Samuli Niittymäki ja Pihla Viitala. Siinä on erilaisia kohtauksia ja dialogia; tapahtumat menevät sattumanvaraisesti aiheesta toiseen. Näen itseni tuossa kirjassa, jossa istun yhtäkkiä vanhan ystävän tai tutun kanssa”, Youssef kertoo.
Vaikuttavana lukukokemuksena hän mainitsee myös Sara Al Husainin kirjan Huono tyttö, jonka on lukenut useamman kerran.
Entä kirjoittaminen? Kirjoitatko itse?
Salamyhkäisyyden verho laskeutuu haastateltavani ylle. ”Joo, kyllä kirjoitan. On tulossa jotain, mutta en voi vielä kertoa, mutta siitä on jo sovittu”, hän vastaa. Jäämme jännityksellä odottamaan.
Pro gradu -tutkielmansa taiteen maisterin tutkintoon Youssef kirjoitti aiheesta Mikään ei ole pysyvää paitsi muutos. Keskustelu Suomi-hevosen kanssa. Tutkielmassa hän avaa elämäänsä kertomalla sitä hevoselle, joka toimii kuuntelijana, kyselijänä ja eri roolien esittäjänä hyppäämällä lapsuudenystävästä ohjaajiin, opettajiin.
Ehkäpä se on juuri Rautavaaran pitkää taivalta juokseva humma.
Unelmat ja tulevaisuus
”Suurin unelmani on jo toteutunut, kun pääsin teatterikouluun. Näyttelijän ammatti on minulle oikea; olen hyvä siinä hyvä ja pidän siitä. Näyttelijän työssä saan myös jatkaa leikkimistä. Se tekee elämästä kauniin, sillä jos emme leiki, niin vanhenemme”, Youssef miettii.
Yksi unelma on toteutunut, mutta haaveita on jäljellä.
”Minua pelottaa unelmoida, mutta ykköshaaveeni on, että pääsisin vielä joskus näyttelemään elokuvissa. Haluaisin valkokankaalle.”
Nyt syksyllä työt jatkuvat Suomen Kansallisteatterissa. Ensi keväänä Youssef Asad Alkhatib nähdään teatterin suurella näyttämöllä esitettävässä näytelmässä, jonka ensi-ilta on helmikuussa 2027. Tarkemmat tiedot julkaistaan piakkoin. Pysykää kuulolla.
Päivien pimetessä Helsingissä onnen hippusia nuorelle näyttelijälle antaa auringon valo. ”Kun marraskuussa aurinko tulee esiin. Pidän siitä, se lohduttaa minua.”
Alkukesästä Youssef Asad Alkhatib sai Suomen Pakolaisavun Vuoden pakolainen 2026 tunnustuksen. Pakolaisuus on lähtemätön osa hänen elämäänsä. Mutta vain osa: Näyttelijänä hän on kirkas tähti teatteritaivaallamme.
