Kahden opiskelijan pyrkimys ymmärtää toistensa todellisuuksia
Kirjan kansi saattaa ensivaikutelmana tuoda mieleen, että luvassa olisi kevyt ja viihdyttävä tarina. Kuitenkin päinvastoin lukukokemus johdattaa keskelle Gazan ja Israelin sodan varjostamaa arkea. Samalla teos muistuttaa siitä, että kaikkein vaikeimmissakin olosuhteissa on mahdollista luoda yhteyttä ja dialogia. Huhtikuussa suomeksi julkaistu kirja Sydämellisin terveisin – Gazalaisen ja israelilaisen opiskelijan kirjeenvaihto (Nos cœurs invincibles, suom. Nina Paavolainen 2026) perustuu kahden opiskelijan, Michelle Amzalak ja Tala Albanna, kirjeenvaihtoon.
Michelle ja Tala eivät entuudestaan tunne toisiaan. He kuitenkin molemmat opiskelevat oikeustieteitä ja asuvat vain kymmenen kilometrin päässä toisistaan. Lyhyestä välimatkasta huolimatta alueiden välissä oleva raja erottaa heidän maailmansa. Tala asuu Gazan kaupungissa ja Michelle Sderotissa, Israelin puolella. Molemmat on lapsesta pitäen opetettu vihaamaan ”toista puolta” tuntematta oikeastaan lainkaan toisen puolen kansaa.
Idea dialogin rakentamisesta gazalaisen ja israelilaisen välille syntyy toimittaja Dimitri Krierille, joka ehdottaa kirjeenvaihtoa Talalle ja Michellelle. Vaikka ajatus tuntuu aluksi ristiriitaiselta, molemmat lupautuvat kokeiluun.
Kirjeissään Tala ja Michelle kirjoittavat paitsi arjesta konfliktin keskellä ja ympärillä tapahtuvien kauheuksien herättämistä tunteista, myös tavallisemmista asioista: opinnoista, harrastuksista ja tulevaisuuden unelmista. Lopulta kirjeenvaihto kestää yhteensä puolitoista vuotta vuosina 2024–2025.
Nuorten kirjeenvaihto osoittautuu monella tapaa tärkeäksi tavaksi rakentaa yhteyttä rajan toiselle puolelle.
”Kirjeenvaihto on naisille sekä venttiili purkaa paineita että poliittinen ele. Kirjeenvaihdon päämäärä ei ole tukea yhtä leiriä, vaan ymmärtää toista. Se on osa laajempaa kokonaisuutta, jota monet ovat turhaan yrittäneet edistää vuosikymmeniä: rauhaa”, Dimitri Krier kirjoittaa.
Michelle kirjoittaa Talalle Gazaan heinäkuussa 2025:
”Hyvä kuulla, että kirjoittaminen tuo hiukan lohtua. Kirjeesi eivät ole vain henkilökohtaisia tekstejä, ne ovat ikkunoita todellisuuteen, jota on vaikea, mutta välttämätöntä ymmärtää. Sanoit kerran, että sinusta tuntuu kuin elämä Gazassa olisi kutistunut numeroiksi…Uskon, että kuka tahansa sanojasi lukeekin, lähentyy gazalaisia. Näytät meille ihmisyyttä, jota tilastot eivät voi tuoda esiin. Sanojesi avulla annat nimiä, kasvoja ja tarinoita ihmisille, joiden ääni ei muuten kuuluisi.”
Krier kuvaa kirjeenvaihtoa täysin ainutlaatuiseksi dokumentiksi, sillä vuoden 2023 lokakuun 7. päivän jälkeen ei hänen mukaansa ole ollut muuta Gazan ja Israelin välistä julkista viestienvaihtoa.
Lukukokemus on vaikuttava ja avartava, kuten se on ollut kirjeenvaihdossa olleille nuorille. Molemmat kirjoittavat, että viestiminen ”vastapuolelle” on heille täysin uusi kokemus, eikä kumpikaan ole aiemmin tuntenut ketään rajan toiselta puolen.
”Ymmärrän, miten syvällisesti ympäristömme vaikuttaa kieleemme, kuvitelmiimme ja jopa kysymyksen asetteluihin… Emme pyri [kirjeissä] vertailemaan kärsimyksiä vaan luomaan tilan, jossa kaksi nuorta naista voi ilmaista itseään rehellisesti ja samalla tunnustaa tilanteiden suuren epäsymmetrian”, Michelle kirjoittaa kirjan lopussa.
Kun leirien välinen kuilu kasvaa ja rauha tuntuu kaukaiselta, voivat pienetkin inhimilliset kädenojennukset tuntua erityisen arvokkailta.
KUVA: Ahmad Al-Baz – Bashshit, Ramla 2023
